Tervetuloa juhlakokoukseen 13.7.2024!

 

Terveyhdys Nenolan suvun jäsen!

 

Nenola sukuseura perustettiin 17.7.2004 Sukevan Lohirannassa. Vietämme tänä vuonna seuran 20-vuotisjuhlaa. Seurallamme on oma vaakuna, jonka suunnitteli Tapio Heiskanen. Vaakuna otettiin käyttöön vuonna 2008.

 Juhlakokouksemme on Sonkajärvellä Ravintola Hollivootissa lauantaina 13. heinäkuuta. Juhla alkaa kello 11:00.

 Suvussamme on ollut käsillä tekemisen taitoa läpi sukupolvien. Kokoamme Sonkajärven kirjastoon heinäkuun ajaksi juhlanäyttelyn kädentaitojen ja kuvataiteen töistä. Näyttelyyn jokaisella suvun jäsenellä on mahdollisuus osallistua lähettämällä siihen töitään. Työt voi lähettää 28. kesäkuuta mennessä Olavi Tapaniselle (p. 050 084 8229) tai Pirjo Nenolalle (040 094 9323) tai tuoda ne tuolloin Sonkajärven kirjastoon.

 Osana juhlakokouksen ohjelmaa käymme yhdessä tutustumassa näyttelyyn. Juhlakokouksessa Pirjo Nenola poimii otteita kirjoittamastaan Sonkajärven kunnan satavuotishistoriasta Laittomasta lailliseksi ja kertoo suvun jäsenistä, jotka ovat osallistuneet luottamushenkilöinä kunnan kehittämiseen.

 Juhlan jälkeen on mahdollisuus jäädä viettämään iltaa Hollivootiin. Ravintolassa on myös mahdollisuus laulaa karaokea.

 Sunnuntaina 14. heinäkuuta Sonkajärven seurakunnalla on jumalanpalvelus, Jyrkän messu, Pajasaaren maakirkossa Jyrkän ruukin läheisyydessä. Messun toimittamiseen osallistuu sukuseuran jäseniä. Tervetuloa sinnekin!

 Olet sydämellisesti tervetullut yhteiseen kokoontumiseen Sonkajärvelle ravintola Hollivootiin (Rutakontie 42) lauantaina 13.7.2024 klo 11:00!

 Ilmoitathan tulostasi 30.6.2024 mennessä. Ilmoita samalla madolliset ruokavaliorajoitukset.

Ilmoittautua voi sähköpostiosoitteeseen: auli.hynynen@gmail.com.

 

Auli Hynynen

puheenjohtaja

Nenolan sukuseura ry sai uuden hallituksen

Nenolan sukuseuran sukutapaamiseen Lohirantaan saapui 15. heinäkuuta 2023 yhteensä 35 suvun jäsentä. Sukuseura sai uuden hallituksen, kun kolmesta hallituksen erovuoroisesta jäsenestä kaksi luopio jäsenyydestään. Hallituksessa erovuoroisista jatkaa Raija Nenola, ja uusina jäseninä hallituksessa ovat sihteerinä Marja Nenola ja jäsenenä Airi Hynynen. Uusi varajäsen on Riikka Nenola. Hallituksen muut jäsenet ovat varapuheenjohtaja Marko Nenola, rahastonhoitaja Matti Nenola ja jäsen Anja Rönkkö. Puheenjohtajana jatkaa Auli Hynynen.

Sukutapaamisen aloitti Riitta Auvinen siunaamalla tilaisuuden Irja Askolalta mukaellulla tekstillä. Auli Hynynen ojensi suvun kiertopalkinnon yhdistyksen pitkäaikaiselle sihteerille Elvi Hiltuselle.

Olavi Tapanisen pitämään TonkKumin-heittokilpailuun osallistui 21 henkilöä ja kisan voitti Ari Mähönen. Toinen ja kolmas sija menivät Riikka Nenolalle ja Ida Väisäselle.

1.      Sukukirjaa varten annetun aineiston rekisterinpitäjä Pirjo Nenola kysyi tilaisuudessa jokaiselta suullisesti, saako heidän aiemmin lähettämiään ja allekirjoittamiaan henkilötietoja (siinä muodossa kuin sukuseurojen sukukirjoihin niitä yleensä käytetään) käyttää Nenolan sukuseura ry:n jatkossa julkaisemaan sukukirjaan. Sukukirjaa tehtäessä noudatetaan tietosuoja-asetuksen käyttötarkoituksenmukaisuuden periaatetta.

2.      Auli Hynynen esitteli sukukorun ja solmioneulan eri mallit ja mahdollisuuden äänestää malleista mieleistä tehtäväksi. Suunnittelija on Anna´s Darlingin Anna-Reetta Väänänen. Samalla puheenjohtaja esitteli Tapio Heiskasen suunnitteleman, suvun vaakunalla varustetun hupparin ja t-paidan tilauksia varten Mainostoimisto Ateljeesta. Hän myös esitteli vaakunan taustan.

3.      Pirjo Nenola esitteli juhlavuoden käsillä tekemisen näyttelyn. Se järjestetään heinäkuussa 2024 Sonkajärven kirjaston näyttelysalissa. Tarkemmat ohjeet näyttelytöiden lähettämisestä ja vastaanottajista julkaistaan vuodenvaihteessa 2023–2024 ilmestyvässä Nenolat-lehdessä.

4.     Riitta Auvinen esitteli paikalla olleen, 85 vuotta täyttäneen Kaino Tapanisen.

A    Anja Rönkkö luki kirjoittamansa kronikan.

Ta  Tapahtuma päättyi tuttuun tapaan Riitta Auvisen vetämiin arpajaisiin.

      Kesällä 2024 sukuseuran perustamisesta tulee 20 vuotta. Käden taitojen näyttelyn ohessa juhlaohjelmaan kuuluu sukukirjan ilmestyminen ainakin jossakin muodossa. Tieto juhlakokouksen tarkasta ajankohdasta heinäkuun puolivälissä ja juhalpaikasta tiedotetaan vuoden 2024 alkupuolella. Sydämellisesti tervetuloa juhliin!




Tonkkumia ja sadan vuoden takaisia tietoja kesän 2023 kokouksessa, kesän 2024 juhlakokouksessa näyttely ja julkaisu

 Hei!


Tervetuloa seuraavaan sukutapaamiseemme! Tapaamme lauantaina 15. heinäkuuta 2023 Sukevan Lohirannassa kello 11 alkaen.

Ohjelmassa on leppoisaa yhdessäoloa, Tonkkumin heittokilpailu ja perinteiset arpajaiset, joihin voit tuoda arvottavaa, sekä kokous,

Sonkajärven kunnan satavuotishirtoriaa parhaillaan kirjoittava FT Pirjo Nenola luennoi tilaisuudessa pitäjän tapahtumista ja kertoo suvun jäsenistä, jotka ovat tulleet vastaan lähdemateriaaleissa. Hän muun muassa kertoo, miksi hänen ukkinsa Jooseppi Nenola teki vuonna 1926 verovalituksen koiraverosta.

Esillä tapahtumassa on suvun logolla varustettuja paitoja ja huppareita, joita voi halutessaan tilata. Suunnitteilla on myös logoa hyödyntävä korusarja.

Omakustanteinen lounas on perinteiseen tapaan lohikeitto ja vaihtoehtona kasviskeitto. Jälkiruokana on juustokakkukahvit.

Voit ilmoittautua kesän 2023 tapahtumaan 30.6.2023 mennessä puheenjohtaja Auli Hynyselle sähköpostitse: auli.hynynen@luukku.com. 

Toivomme, että tulette mukaan jo kesän 2023 kokoukseen sankoin joukoin, koska juhlakokouksessamme kesällä 2024 on tarkoitus julkistaa kuvitettu sukukirja, jossa olisi jo ainakin osa suvun jäseniltä saamistamme ja itse lähdeteoksista etsimistämme suvun tiedoista sekä kertomuksia suvun jäsenten ja heidän käytössään olleiden talojen vaiheista.

Nykyisen henkilötietoja koskevan lainsäädännön vuoksi voimme sukukirjaan tallentaa vain edesmenneitä sukupolvia. Kuitenkin jos saamme itse kultakin suullisen tai kirjallisen vahvistuksen siitä, että sukukirjassa saa julkaista niitä tietoja, joita olette meille jo allekirjoitetun sukutietämyslomakkeen muodossa lähettäneet, voimme nekin tiedot sukukirjassa julkaista. Moni on lähettänyt tietoja myös lapsistaan ja olisi hyvä, jos myös heiltä saamme vielä luvan tietojen julkaisemiseen. Kaikenlaista aineistoa saa edelleen lähettää sähköpostiosoitteeseen pirjo.nenola@meili.fi.

Sukuseuramme perustettiin kesällä 2004 Lohirannassa, joten olemme 20-vuotiaita! Siksi kesällä 2024 järjestetämme myös juhlanäyttelyn suvun jäsenten tekemistä käsitöistä ja kuvataiteesta, kirjallisista tuotteista ja sävellyksistä. Näyttelypaikkana on Sonkajärven kirjaston näyttelysali. Etsithän jo valmiiksi näyttelyyn tuotavia töitä!




 

Uusi puheenjohtaja

Lohirannassa Sukevalla oli 17. heinäkuuta 2021 Nenolan sukuseuran tapaamisessa oli läsnä 24 sukuseuran jäsentä, Ilmoittautuneita oli yli 30, mutta edelleen jatkuva koronapandemia pakotti monet perumaan tulonsa. Tapaamistahan oli jo siirretty vuodella koronan takia.

Nenolan sukuseura sai uuden puheenjohtajan. Tehtävän otti vastaan Auli Hynynen.

Hallituksessa ovat Marko Nenola (varpj), Matti Nenola (rahastonhoitaja), Raija Nenola, Pauli Niskanen, Anja Rönkkö ja Pirjo Nenola (sihteeri), joka jatkaa sukutietämyksen keräämistä ja työstää sukukirjaa. Seuraava sukuseran lehti ilmestyy vuodenvaihteessa 2021 - 2022.

Sukutapaamisessa standaarin saivat Marko Nenola, Auli Hynynen ja Raija Nenola kiitoksena aktiivisesta toiminnasta hallituksessa. Kunniapuheenjohtajaksi nimettiin Olavi Tapaninen (perustavan kokouksen koollekutsuja ja puheenjohtaja vuosina 2008 - 2010) ja Pirjo Nenola (puheenjohtaja 2004 - 2008 sekä 2010-2021). Kunniajäseneksi nimettiin Anja Rönkkö, joka oli järjestämässä ensimmäisiä suvun tapaamisia ennen sukuseuran perustamista, on ollut koko sukuseuran olemassaolon ajan hallituksessa jäsenenä tai varajäsenenä, ideoinut ohjelmaa ja viihdyttänyt Almana. Suvun kiertopalkinnon sai tällä kertaa Riitta "Tiitu" Auvinen, joka on ansiokkaasti ja viihdyttävästi vetänyt sukutapaamisten arpajaiset.


 

Hyvät Nenolan suvun jäsenet!

 

 

Koronavuosi siirsi sukutapaamisemme kesältä 2020 kesään 2021. Nyt pandemian jo hellittäessä uskallamme järjestää sukutapaamisen ja viettää yhdessä mukavan päivän.

 

Sydämellisesti tervetuloa Sukevan Lohirantaan lauantaina 17.7.2021 kello 11 alkaen!

 

Tilaisuus alkaa Nenola-valssilla.  Päivän ohjelmassa on kiertopalkinnon tämänkertaisen saajan julkistaminen, erilaisia muistamisia, ruokailu ja kahvittelu, kuulumisten vaihtamista, lyhyt kokous sekä huipentumana arpajaiset. Ja Alma on luvannut käväistä paikalla kertomassa uusimmat kuulumisensa. Estradi on vapaa myös muille sketseille, musiikkiesityksille tai muisteluille.

 

Kokouspaikalla on esillä eri kokoisia t-paitoja ja huppareita, joita voi sovittaa ja halutessaan tilata Nenolan sukuseuran logolla varustettuna.

 

Lounaaksi on tarjolla omakustanteisesti tuttuun tapaan lohikeitto tai vaihtoehtoisesti kasviskeitto. Jälkiruokakahveilla on mansikkakakkua. Kerrothan ilmoittautumisesi yhteydessä mahdollisista ruoka-aineallergioistasi ja siitä, kummanko keittovaihtoehdon haluat.

 

Jos haluat, tuo mukanasi arpajaispalkintoja iltapäivällä toteutuvia arpajaisia varten.

 

Voit tuoda mukanasi myös suvun jäseniin ja asuinpaikkoihin liittyviä valokuvia. Ne voidaan halutessasi skannata tallennettavaksi sukuseuran arkistoon ja käytettäväksi sukukirjan kuvituksena.

 

Ilmoittautua voit 30.6.2021 mennessä puheenjohtajalle: pirjo.nenola@meili.fi tai puhelimitse 0400949323.

 

Aurinkoista ja rentouttavaa kesää! Toivottavasti tapaamme Lohirannassa!

 

Sukutapaaminen 2018

Tervetuloa Nenolan sukuseuran sukukokoukseen
ja kesätapaamiseen Sonkajärven Jyrkälle!
Ruukin tupa Jyrkkäkosken kuohujen äärellä Jyrkkäkosken vanhan ruukin rakennuksessa Sonkajärven Jyrkällä on Nenolan sukuseuran kesän 2018 tapahtumapaikka. Kokoonnumme Ruukin Tuvalle lauantaina 14.7.2018 kello 11 alkaen.
Ohjelmassa on Ruukin kierros, kokous ja jo perinteiseksi muodostuneet arpajaiset sekä omakustanteisesti lohikeittolounas ja täytekakkukahvit. 
Ruukin tuvalla on katseltavana ruukin historiasta kertova näyttely masuunin huipulla ja kesän kuvataidenäyttely alemmissa kerroksissa. Tuvan yrittäjä kertoo kylän ja rautaruukin historiasta.
Jyrkkä on valittu Pohjois-Savon vuoden kyläksi vuonna 2016. Ruukin Tuvan läheisyydessä on kauniisti hoidettuja omakotitaloja puutarhoineen, Pajasaaren ulkokirkko ja erävaellusreitti Volokinpolun alkupiste.
Tapaamistamme edeltävänä iltana Ruukilla on yksi Sonkajärvi Soi -konserttisarjan konserteista. Lisätietoa voi käydä katsomassa osoitteessa http://www.sonkajarvisoi.fi.
Jyrkkäkoskelle voi Ruukin Tuvalta lunastaa kalastuslupia taimenen kalastukseen. Paikka on yksi niistä, joissa kirjailija Juhani Aho perhokalasti.
Majoittua voi omakustanteisesti Jyrkän Retkeilymajalla tai Eskelänniemen historiallisella tilalla (tiedustelut molempiin Ruukin tupa: 045-8597889) tai kylällä toimivan toisen yrittäjän Herralan kartanossa tai mökeissä (tiedustelut: 050-5574634).
Ruukin tupa tarjoaa myös erilaisia ohjelmapalveluita. Niihin voi käydä tutustumassa osoitteessa: www.ruukintupa.fi.
Miksi kokoonnumme tällä kertaa Jyrkälle tutun Sukevan Lohirannan sijasta?
Mikko Nenola perheinen muutti työn perässä Pohjois-Pohjanmaan Paavolasta Pohjois-Savoon Jyrkän ruukille vuodenvaihteessa 1845–1846. Perheen kolmesta lapsesta periytyvät kaikki Sonkajärvellä vaikuttaneet ja vaikuttavat ja sieltä eri puolille Suomea ja ulkomaillekin muuttaneet suvun jäsenet.

Pidämme tuttuun tapaan arpajaiset, joten arpajaislahjat ovat toivottuja.

Ilmoittaudu tapaamiseemme 30.6.2018 mennessä sähköpostitse: pirjo.nenola@meili.fi tai puhelimitse 0400-949323. Samalla voit kertoa mahdollisista erikoisruokavalioista.
TERVETULOA!